torstai 17. lokakuuta 2013

Uutta kohden

Tänään on ollut todella syksyinen päivä, lumiräntää on satanut lähes koko päivän.
Siispä itselleni mainio päivä tehdä oppimispäiväkirjaa ja muita opiskelu tehtäviä.
Aloitin syyskuussa Hyvinvointi valmentaja koulutuksen,
sillä vanha työelämäni ei minulle enään soveltunut astmani takia.
Niinpä tässä ollaan matkalla kohti uutta, uusia tuulia ja
mitä kaikkea se vielä tuokaan mukanaan, jään mielenkiinnolla odottamaan.
Kuljen odotuksella ja innolla eteenpäin, mutta nyt on hyvä olla tässä hetkessä!!

Tänään tein tietoisen läsnäolon harjoitteita.
Oletteko koskaan kokeilleet miltä tuntuu kun esim. pidätte kynää kädessänne,
miltä se tuntuu kädessänne, kehossanne, tiedostaneet sen.
Oletteko koskaan pysähtyneet tiedostamaan juuri tämän hetken, tässä ja nyt.
Vai kulkeeko ajatuksenne jo tulevaan tai mahdollisesti menneeseen.
Vaikka kaikki tulee tahtumaan nyt, ei menneessä, eikä tulevassa.




Samaa olen harjoitellut laittaessani pihaamme syyskuntoon.
 Kuinka terapeuttista onkaan tarttua luonnon materiaaleihin ja alkaa työstämään niillä. 
Luonnossa on paljon ihania materiaaleja, joista saa tehtyä vaikka mitä kaunista. 
Oikeastaan aika pienillä lisämateriaaleilla; kanaverkkoa, rautalankaa, lankaa,
sanomalehteä tai palloja (pallot voi ottaa esiin taas keväällä sammaleen alta). 
Jo näillä päästään liikkeelle ja loppuhan löytyy luonnosta.

Ihania syksyisiä
Läsnäolon päiviä
Toivottaa 
Jaana


tiistai 25. kesäkuuta 2013

Mökkillä

Taas on aika rientänyt ja päivitykseni tänne ovat jääneet hieman heikonlaisiksi. Mietinpä jo vallan sulkevani koko bllogini, mutta päätinkin vielä päivittää ja katsoa mihin päädyn.
Aikamme on kulunut melko vahvasti mökillämme ja siellä grillikatos projekstin kimpussa.
Viime syksynä saimme siihen ainoastaan tolpat ja katon ja siitä lähti projekti keväällä liikkeelle.
Eikä vieläkään ole täysin valmis....
Tervetuloa kurkkaamaan.....













Grillikatos tehtiin täysin itse ns. tuppeensahatusta puusta, joka ulkopuolelta käsiteltiin rautasulfaatilla ja
sisäpuolelta harmaalla puunsuojalla. Tolpat ja kattoparrut kuten keittiön kaapistotkin saivat pintaansa lähes mustan sävyn. Grillikatokseen tuli kolme ikkunaa, jotka ovat vanhoja. Tavoitteenamme olikin, että mahdollisimman moni asia olisi itse tehtyä tai vanhaa. Myös pöydän teimme tuppeen sahatusta puusta. Apupohdäksi löysimme vanhan saavin, joka vielä on puunvärinen , mutta jonka sävytystä tummaksi mietin.....
Lattia on liuskekiveä.
Vielä on projekti hieman kesken kaapeista puuttuvat ovet ja pöydästä kaksi penkkiä, sekä toki pienet hienosäädöt.
Pistän teille vielä kuvaa kunhan kaikki on valmista.



Tällähetkellä mökkinämme on ns. vierasmökki. Päämökin pohjia aloitamme vielä tämän kesän lopulla ja katsotaan koska saadaan tontille päämökki.
Heräsin tässä eräänä aamuna varhaisena ja oli aivan pakko ottaa kuvaa kun usva tuli sisälle mökkiimme ikkunoista

Perjantaina suuntaamme jälleen kohti mökkiä jatkamaan grillikatostamme.
Mukavia kesäkuun viimeisiä helteisiä päiviä :)





                                                          Jaana

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Elämän muutoksia

Niinhän siinä taas kävi, että aika kului ja päivitykset on jäänyt.
Oikeastaan syynä on ollut isot elämän muutokseni.
Toimimiseni nykyisessä työssä tuli mahdottomaksi ja niinpä
minulle suunnitellaan tällä hetkellä uudelleenkoulutusta.
Tai oikeammin suunnitelmia on jo tehty ja pian ollaan jo toteutus asteella.
Siis muutoksen tuulet puhaltavat tällä saralla.
Joskus elämä kuljettaa meitä eteenpäin arvaamattomia reittejä pitkin.

Olen tehnyt muutenkin pieniä elämän muutoksia.
Liikuntaa olen lisännyt niin, että pyrin käymään salilla 2-3 kertaa viikossa, 
kerran viikossa pilateksessa ja 3 kertaa viikossa kävelylenkillä.
Katsotaan mitä saan aikaiseksi..:)


Mutta nyt pieni kurkkaus meille.....

Alla olevissa kuvissa sininen valo laskeutuu kotimme ylle eräänä pakkas päivänä.
Miten tuo valo onkaan sinistä?











Sisällä onkin sitten jo hieman lämpimämpi tunnelma ja valon laatu ei ole niin sinistä.
Kurkkaus siis sisätiloihin, ruokailuhuoneeseen ja olohuoneeseen.






Sain työkavereiltani kimpun keltaisia kukkia....tuomaan ehkä energiaa ja pirteyttä helmikuuhun.
Itse en ehkä heti olisi valinnut keltaisia kukkia, mutta mikä ettei...





Pientä tuunausta olen saanut kaiken tämän tohinan  keskellä aikaiseksi.
Perheemme Rooman kuvia pääsi  kaksi vanhaan ikkunapokaan. Kuvat kiinnitin juuttinarulla ja pyykkipojilla.
Ylimmäiseksi pääsi vanhempieni kihlakuva, jossa on nostalgiaa ja jossa heidän lisäkseen on vanha sisu auto.




Ja vanhat sukset, jotka löytyivat kotimme vintiltä, saavat toimia mustavalkoisten valokuvien hyllynä,
koristaen rappukäytäväämme. Näin sain perheemme kuvia enemmän esille.
Suksien nurjalla puolella kun oli vielä sopivasti ura joka pitää hyvin valokuvat paikoillaan.







Koetan aloittaa blogin pitämisen säännöllisesti tästä eteenpäin ja kerron siinä sisustuksen lisäksi
omasta elämän muutoksestani.

"Vaikka joka päivä kävisit tarkistamassa satoa,
oliivit kypsyvät ajallaan."

Tiistai terkuin!
Jaana

maanantai 12. marraskuuta 2012

Täällä pitkästä aikaa!


Onnellisuus on matkalippu tälle päivälle,
ei määränpää kaukana tulevaisuudessa.

Pitkästä aikaa täällä. Mietin jossakin vaiheessa jättäväni
koko bloggailun, mutta niinkuin huomaatte olen täällä.
Ensimmäinen blogini oli Taburetti -kaunista valkoista .
Puutalon tunnelmissa blogini on ollut jo jonkin aikaa
olemassa, mutta vain olemassa siihen sen enempää paneutumatta.
Nyt päätin panostaa tähän hieman enemmän, joten olen iloinen 
jos saan teidät vierailulle luokseni!!


Edesmenneellä isälläni oli rakkaus ns. "romua" kohtaan.
Ja huomaan sen tarttuneen minuun vain vuosi vuodelta enemmän.
Niinhän se on, että toisen romu on toisen aarre.
Viimeisin aarteeni on isäni troikka, löysin sen kotimme ulkovarastosta.
Ja niinpä se pääsi olohuoneeseemme valaisimeksi, kohdistaen 
valon hieman epäsuorasti seinän ja katon kautta huoneeseen.

Toisen aarteeni hain 30 vuoden metsässä olon jälkeen lapsuuden mökkimme
metsästä......
mutta siitä kerron teille lisää hieman myöhemmin.

Nyt saatte ihailla troikkaani!




Makuuhuoneemme sai uuden ilmeen pienellä kasvojen kohotus
leikkauksella. Eli vaihdoimme yhdelle seinälle
uuden tapetin ja hieman uusia tekstiilejä .
Minä sain kunnian toimia tapetti mestarina....
kun menin ja valitsin kohdistettavaa tapettia päätti
Puuha Petemme pysytellä sivussa ja ihastella minun
kätteni jälkeä.







Ja lopputuloksen näette tässä.

Alimmaisessa kuvassa näette makuuhuoneen aikaisemmin.
Mitäs olette mieltä?


Makuuhuoneessamme on muuten minulle hyvin rakas arkku, joka on jo äitini 
kotoa. Arkku oli lapsuudessani täynnä ns. "römppä" vaatteita, joilla sitten leikeimme
missikisoja, prinsessoja ym.
Nyt huomaan itse alkaneeni keräämään arkuun myös ns. "römppä" vaatteita...
ehkä jonain päivänä tulevia lapsenlapsia varten....
hassua , näin me toimimme.



Sain viettää ihanan viikon perheeni kanssa Roomassa.
Niin paljon katseltavaa....
Olen hyvin onnellinen matkastamme!


                                                       

                                                  Lämpimin Ajatuksin!
                                                  - Jaana-

                                       

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

HEINÄKUISET TERVEISET!!

Pihalla kukat kukkivat ja kukkamaista on tullut niin reheviä kun vielä
jokin aika sitten tuntuivat olevan niin vajaita....
Kuvia pihaltamme ja kasvihuoneesta, johon olen istuttanut yrttejä saviruukkuihin ja 
liidulla kirjoittanut ruukun reunoihin itselleni muistiin mitä missäkin on.
Tänään suunnittelin meneväni hieman pihatöihin, mutta ilma ei suosinut vaan
lähes koko päivän satoi vettä niin, että päätin pysyä sisällä.







Menneenä viikonloppuna olimme mieheni ja tuttava pariskuntamme kanssa
pienellä muutaman päivän matkalla Viipurissa. 
Menimme sinne Saimaan kanavaa pitkin ja kyllähän meitä onnisti, sillä
menomatkalla lauantaina oli mitä ihanin ilma ja istuimmekin koko päivän
kannella nauttien auringosta....

Ylimmäisessä kuvassa näkyy uusi ja vanha kanava vierekkäin.


Ja Viipurin keskustasta, osaa rakennuksista on alettu kunnostamaan,
osa on vielä hieman huonossa kunnossa.
Mutta silti minut tavoitti Viipurissa, jokin menneen ajan tunnelma..:)))


Kävimme myös Montrepon puistossa.... ihastuttava paikka.
Minä nautin kaikesta näkemästäni ja siitä tunnelmasta..


Puiden halailuhan on energiaa antavaa, minä ja lapsuuden ystäväni 
halaamassa vanhaa lehmusta, jonka ympärille eivät meidän kädet yhdessä riittäneet.




Ihastuttavan ihanaa heinäkuun jatkoa kaikille!

Jaana



keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Juhannus on mennyt ja saimme nauttia sen niin ihanassa ilmassa.
Ainakin mökillämme satakunnassa paistoi aurinko lähes joka päivä.
Seuraavat kuvat ovat minun ja mieheni Juhannuspäivän pyöräreissultamme,
kaksi ensimmäistä kuvaa riippusillalta,
kolmas kuva riippusillalta otettuna joelle,
ja neljäs kuva tiestä joka johtaa riippusillalle.







Myös kesäkassini mustasta pellavasta valmistui Juhannukseksi.
Lopusta kankaasta tein vielä pikkulaukun.





Myös keittiömme sai joku aika sitten mustan pellavaisen rullakapan.
(Mikähän musta mania on tullut muuten niin vaaleaan kotiimme.....)
Ja nyt innostuin lisäämään kannakkeisiin vanhat lusikat....:))
Mitäs tuumaatte?






Keskimmäinen tyttäremme muutti tämän kuun alussa omaan asuntoon.
Äidillä hieman haikea olo, mutta onneksi hän asuu lähellä, joten näemme
hyvin usein. Eli äidille pehmeä lasku.
Mutta näinhän tämä elämä kulkee ja lapset aloittavat oman elämänsä.


Nyt meillä on sitten projektina hänen huoneensa.
Purkutyöt on aloitettu, ja tarkoituksena olisi saada työ valmiiksi ensi viikon aikana.
Otin huokolevyn takaa vanhan lautaseinän näkyviin ja tarkoitus olisi maalata
kaksi vanhaa lautaseinää valkoiseksi ja kahdelle seinälle laitan tapetin, jonka olen 
hankkinut jo jokin aika sitten.
Näytän teille lopputuloksen kunhan saamme työn valmiiksi.
Yllätyksenä muuten löysimme levyseinän takaa pienen tilan, ilmeisemmin tässä huoneessa
on ollut joskus aikoinaan kettiö.
Nyt teemme tähän pieneen tilaan paikan tietokoneelle.
Muutenhan huoneesta tulee ns. vierashuone. Nyt viimeinkin rautasänkyni, jotka pelastin 
jo muutama vuosi sitten pääsevät käyttöön vihdoinkin.





Mukavaa keskiviikkoa kaikille!
Minä lähden jatkamaan pellava tunikani tekoa...:)))

Lämmöllä
Jaana