maanantai 12. marraskuuta 2012

Täällä pitkästä aikaa!


Onnellisuus on matkalippu tälle päivälle,
ei määränpää kaukana tulevaisuudessa.

Pitkästä aikaa täällä. Mietin jossakin vaiheessa jättäväni
koko bloggailun, mutta niinkuin huomaatte olen täällä.
Ensimmäinen blogini oli Taburetti -kaunista valkoista .
Puutalon tunnelmissa blogini on ollut jo jonkin aikaa
olemassa, mutta vain olemassa siihen sen enempää paneutumatta.
Nyt päätin panostaa tähän hieman enemmän, joten olen iloinen 
jos saan teidät vierailulle luokseni!!


Edesmenneellä isälläni oli rakkaus ns. "romua" kohtaan.
Ja huomaan sen tarttuneen minuun vain vuosi vuodelta enemmän.
Niinhän se on, että toisen romu on toisen aarre.
Viimeisin aarteeni on isäni troikka, löysin sen kotimme ulkovarastosta.
Ja niinpä se pääsi olohuoneeseemme valaisimeksi, kohdistaen 
valon hieman epäsuorasti seinän ja katon kautta huoneeseen.

Toisen aarteeni hain 30 vuoden metsässä olon jälkeen lapsuuden mökkimme
metsästä......
mutta siitä kerron teille lisää hieman myöhemmin.

Nyt saatte ihailla troikkaani!




Makuuhuoneemme sai uuden ilmeen pienellä kasvojen kohotus
leikkauksella. Eli vaihdoimme yhdelle seinälle
uuden tapetin ja hieman uusia tekstiilejä .
Minä sain kunnian toimia tapetti mestarina....
kun menin ja valitsin kohdistettavaa tapettia päätti
Puuha Petemme pysytellä sivussa ja ihastella minun
kätteni jälkeä.







Ja lopputuloksen näette tässä.

Alimmaisessa kuvassa näette makuuhuoneen aikaisemmin.
Mitäs olette mieltä?


Makuuhuoneessamme on muuten minulle hyvin rakas arkku, joka on jo äitini 
kotoa. Arkku oli lapsuudessani täynnä ns. "römppä" vaatteita, joilla sitten leikeimme
missikisoja, prinsessoja ym.
Nyt huomaan itse alkaneeni keräämään arkuun myös ns. "römppä" vaatteita...
ehkä jonain päivänä tulevia lapsenlapsia varten....
hassua , näin me toimimme.



Sain viettää ihanan viikon perheeni kanssa Roomassa.
Niin paljon katseltavaa....
Olen hyvin onnellinen matkastamme!


                                                       

                                                  Lämpimin Ajatuksin!
                                                  - Jaana-

                                       

5 kommenttia:

  1. Hei kiitos kommentistasi, ja siitähän singahdin heti katsomaan mitä täältä löytyykään, kivaa kun jatkat bloggailua (itsekin toisinaan mietin taukoa tms.)
    Vanha romu on vaan niin kaunista ja "sielukasta"
    hienon troikan löysit isäsi jäljiltä.Minäkin tykkään sisustaa vanhalla romulla:)
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hilma kommentistasi ja
    kivaa, että poikkesit täällä..:))
    Jaana

    VastaaPoista
  3. Heippa Jaana,jokos joulunvalmistelut ovat käynnissä ?Mulla ei vielä ole mitään tehty, mutta onhan tässä aikaa vielä kolme viikkoa..Mukavaa maanantaita

    VastaaPoista
  4. Arkku on kaunis. Vanhat sukuaarteet ovat tärkeä osaa sisustusta ja elämää meilläkin.
    Rooman matka oli varmasti ihana. Olisi kiva lähteä matkalle syksyllä, alkutalvella...

    Haluan toivottaa sinulle oikein mukavaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta.

    t. Nicole

    VastaaPoista
  5. Mulla on haaste sulle blogissani :))

    VastaaPoista

Olen iloinen kun jätit minulle kommentin..:))